Toiminimellä alkuun

Jos sinulla on unelma ja halu kokeilla siipiäsi yrittäjänä päätoimisesti tai sivutoimisesti, on toiminimi sinulle erinomainen vaihtoehto. Toiminimi on yritysmuodoista kevyin, helpoin ja edullisin vaihtoehto. Se vaatii hyvin vähän byrokratiaa ja sen voi perustaa nopeasti. Paperihommiakaan ei tarvitse jännittää, sillä toiminimen perustaminen ei edellytä erillisiä perustamisasiakirjoja, minimipääomaa tai muitakaan muodollisuuksia.

Ennen toiminimen perustamista kannattaa tulevan yrittäjän kuitenkin ensin käydä läpi asiat:

  1. Ole yhteydessä työvoimaviranomaiseen jo suunnitellessasi yritystoiminnan aloittamista. Valtio on päättänyt tukea uusia yrittäjiä, koska liiketoiminta harvoin tuottaa yrittäjälle elantoa heti.
  2. Starttiraha on veronalaista tuloa ja sitä maksetaan maksimissaan viideltä päivältä viikossa. Starttiraha muodostuu perustuesta, joka on 37,21 euroa päivältä vuonna 2025 ja sitä voi saada korkeintaan 12 kuukaudeksi.
  3. Starttiraha haetaan työvoimaviranomaiselta. Työvoimaviranomainen myöntää tuen vasta, kun on selvittänyt, että yrittäjyys on hakijalle sopiva vaihtoehto työllistyä. Starttirahan saaminen ei ole kuitenkaan mitenkään varmaa, vaan työvoimaviranomainen arvioi tuen myöntämisen aina tapauskohtaisesti.
  4. Jos haet starttirahaa huomaa, että yritystoiminnan saa aloittaa vasta sen jälkeen, kun tuki on myönnetty.

 

Nimen valinta

Toiminimeä voi pyörittää omalla nimellä, ilman erillistä rekisteröityä nimeä, jolloin ei tarvitse ilmoittautua kaupparekisteriin.

Jos kuitenkin haluat rekisteröidä toiminimellesi erillisen nimen, tapahtuu se rekisteröitymällä kaupparekisteriin ja maksamalla käsittelymaksun. Tällöin saat nimellesi suojan, eikä kukaan muu saa käyttää samaa toiminimeä elinkeinotoiminnan harjoittamiseen.

Toimialan valinta ja muotoilu

Perustaessa toiminimeä tulee sinun ilmoittaa kaksi toimialaa. Kaupparekisteriin ilmoitettava toimiala ja verohallintoon ilmoitettava päätoimiala.

Kaupparekisteriin ilmoitettava toimiala voi olla ns. yleistoimiala, joka kattaa kaiken laillisen liiketoiminnan.

Verohallintoon taas ilmoitetaan päätoimiala.

Pankkitilin valinta

Vaikka laki ei velvoita toiminimi yrittäjää hankkimaan toiminimelle omaa pankkitiliä, on tämä erittäin suositeltavaa. Oma pankkitili helpottaa sekä kirjanpitoa, että henkilökohtaista rahan hallintaa.

Kirjanpidon hoitaminen

Ennen toiminimen perustamista on hyvä miettiä miten hoidat kirjanpitosi. Pidätkö kirjaa itse? Jos pidät, voitko pitää yhdenkertaista kirjanpitoa? Jos hankit kirjanpitäjän, niin kenet? Paljonko tämä kirjanpito tulee maksamaan?

Eri rekisterit ja niihin ilmoittautuminen

Toiminimeä perustettaessa tulee tietää mihin rekistereihin kannattaa liittyä.

  • Kaupparekisteri
  • Arvonlisäverovelvollisen rekisteri
  • Ennakkoperintärekisteri
  • Työnantajarekisteri

Toiminimen verotus koostuu pääasiassa yritystulosta maksettavasta tuloverosta sekä arvonlisäveron keräämistä ja tilittämistä. Tulovero jaetaan oletuksena pääoma- ja ansiotulo-osuuksiin, jotka ovat yrittäjälle henkilökohtaista veroa. Arvonlisäverovelvollisuus alkaa vasta, kun liikevaihto ylittää 20 000 euroa kalenterivuodessa (1.1.2025) ja toiminimi tulee ilmoittaa arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Mikäli raja ylittyy kesken vuoden, ALV-velvollisuus alkaa ylittymisen hetkestä eikä koske takautuvasti aiempaa myyntiä. Vuoden 2025 alusta pienyrittäjät eivät voi enää hakea arvonlisäveron alarajahuojennusta, joka koski alle 30 000 € liikevaihtoa.

Kun tietyt ehdot täyttyvät, on toiminimi yrittäjällä vain yksi pakollinen vakuutus: YEL (Yrittäjän eläkelaki) eli yrittäjän eläkevakuutus.

  • Yrittäjä on iältään 18-67 vuotias
  • Yritystoiminta jatkuu yhtäjaksoisesti vähintään 4 kk
  • Työtulo on enemmän kuin 9 208,43 euroa vuodessa (2025)

Toiminimi yrittäjä voi ottaa muitakin vapaaehtoisia vakuutuksia, esim. vastuuvakuutus tai tapaturmavakuutus.

PLUSSAT

Kevyet perustamiskustannukset: vuonna 2025 perustamisilmoitus kaupparekisteriin paperilomakkeella tai verkossa maksaa 70 €. Mikäli et liity kaupparekisteriin, voit aloittaa yritystoiminnan maksuttomasti OmaVero-palvelun kautta. Verkossa tehtävän perustamisilmoituksen käsittelyaika on useita päiviä lyhyempi paperilomakkeiden käsittelyaikoihin verrattuna, eli saat firmasi nopeammin pyörimään.

Verotuskuviot ovat yksinkertaisia toiminimen osalta: Kaikki toiminimen tulot ovat sen haltijan henkilökohtaisia tuloja ja ne verotetaan hänen ansio- tai pääomatuloinaan.

Toiminnan voi keskeyttää helposti määräajaksi tai toistaiseksi ilmoittamalla verohallintoon.

Yksinkertainen kirjanpito riittää. Jos toimintasi on hyvin pientä, menojen ja tulojen yksinkertainen listaus ja yhteenlasku riittää. Mikäli toiminimesi liikevaihto tai syntyvien kuittien ja tositteiden määrä on korkea, kyseeseen tulee kaksinkertainen kirjanpito, joka on aina syytä antaa kirjanpitäjän tai tilitoimiston hoidettavaksi.

MIINUKSET

Toiminimi ei ole yrittäjästään erillinen yritys, vaan lakiteknisesti toiminimi ja yrittäjä ovat yksi ja sama asia: elinkeinotoimintaa harjoittava luonnollinen henkilö. Tämä on tärkeä asia ymmärtää, koska se vaikuttaa vahvasti yrittäjän riskeihin ja vastuisiin.

Toiminimen taloudelliset riskit ovat sinun henkilökohtaisia riskejäsi. Vastaat tekemistäsi sopimuksista ja sitoumuksista henkilökohtaisella omaisuudellasi.

Tämän takia vastuu omasta taloudestasi kasvaa merkittävästi, kun perustat toiminimen.

Toiminimi on ja näyttää pieneltä liiketoiminnalta. Se ei siis ole esimerkiksi markkinointimielessä kaikista uskottavin yhtiömuoto, mutta tämä riippuu tietysti hyvin paljon toimialasta. Jos hoidat työsi hyvin, asiakasta tuskin kiinnostaa, onko yritysmuotosi toiminimi, osakeyhtiö vai joku muu.

Toiminimi tekee sinusta yrittäjän. Tämä vaikuttaa saamiisi tukiin, esimerkiksi työttömyyskorvaukseen.

 

Rohkeasti yrittämään! Me Agendalla autamme sinut alkuun!


Jaa sivu eteenpäin

Muita artikkeleita