Mutkatonta isännöintiä
ja taloushallintaa

Olemme taloudenhallinnon kumppanisi – haluamme ansaita luottamuksesi teoillamme!

Aito vuorovaikutus on asiakassuhteen kulmakivi

Kirjanpidon hoitaminen koetaan usein pakolliseksi pahaksi. Laissa on määrätty, mitä velvollisuuksia erilaisilla yhtiömuodoilla on. Me tahdomme olla enemmän kuin pakollinen paha. Tavoitteemme on aito vuorovaikutus asiakkaidemme kanssa. Haluamme ymmärtää yrityksenne toiminnan luonteen, ja toimia kumppaninanne taloushallinnon asioissa. Hoidamme lain edellyttämät velvoitteet ja sparraamme yritystäsi havaintojemme pohjalta, antaen eväitä toiminnan kehittämiseen.

”Ensimmäisen osakeyhtiön perustettuani olin melko lailla hukassa. Onneksi satuin suosituksen pohjalta valitsemaan tilitoimiston, jossa oli minulle nimetty kirjanpitäjä. Opin taloushallinnosta runsaasti ensimmäisen puolentoista vuoden aikana. Kirjanpitäjä pääsi kysymyksiä esittämällä jyvälle siitä, mitä pyrimme saamaan aikaan ja antoi kullanarvoisia vinkkejä muun muassa palkkahallinnon lainsäädännöstä. Neuvoista oli suuri hyöty, sillä muutamaa vuotta myöhemmin liikevaihtomme oli kasvanut yli miljoonaan. Siinä kohtaa olivat aiemmin tehdyt viisaat valinnat isossa roolissa mahdollistamassa kasvua.”

Kokemusta, näkemystä ja hiljaista tietoa tueksesi

Yllä oleva asiakkaan palaute on juuri sitä, mitä haluamme kuulla. Olemme vuosien saatossa nähneet lukuisan määrän erilaisia yrityksiä ja yrittäjiä eri toimialoilta. Noista vuosista meille on kertynyt paitsi rutkasti kokemusta ja näkemystä, myös sitä kuuluisaa hiljaista tietoa. Sen pohjalta osaamme esittää kysymyksiä yrittäjälle tai toimitusjohtajalle, jos yrityksen suunta ei näytä numeroiden perusteella toivotun mukaiselta.

Palvelua ihmiseltä ihmiselle (ei b2b, ei b2c, vaan h2h)

Sosiaalisen median palvelut ja livechatit ovat nykypäivänä tärkeitä, mutta vielä tärkeämpänä pidämme aitoja ja työstään ylpeitä agendalaisia, jotka huokuvat halua palvella jokaista asiakasta yksilöllisesti. Meidän kanssamme sinun on helppoa ja mutkatonta hoitaa taloushallintoasi. Välineet ovat välineitä, mutta ihmiset sen tekevät! Olipa puhe mistä tahansa kaupankäynnistä, pohjimmiltaan kyse on human-to-human-, eli ihminen ihmiselle -markkinoinnista.

Tekniikka avuksi

Palvelemme myös chat- tai puhelinpalvelun avulla, jotta voitte olla meihin yhteydessä ajasta ja paikasta riippumatta. Twitter ja Facebook ovat kanavia, joiden kautta kerromme uusista asetuksista sekä innovaatioista joilla voit tehostaa taloushallintoasi entistä enemmän.

Tulehan kahaville veloituksettomaan konsultaatioon!

Soita ja sovi aika
010 3180 900
045 272 1630
tai lähetä sähköpostia

Taloushallinto

  • Sähköinen taloudenhallinta­järjestelmä

Kirjanpito

  • Kirjanpitoraportit kuukausittain
  • Osto-ja myyntireskontra
  • Laskutus ja maksatus

Palkanlaskenta

  • Palkkalaskelmien toimittaminen ja maksatus
  • Viranomais- ja vakuutusyhtiöilmoitukset

Tilinpäätös

  • Tilinpäätös pöytäkirjoineen ja tietojen toimittaminen.
  • Tilinpäätössuunnittelu

Veroilmoitukset ja verosuunnittelu

  • Yhtiöiden ja osakkaiden veroilmoitukset

Yritysten perustamiset

  • Rekisteröinnit
  • Muutokset kaupparekisteriin
  • Yhtiömuodon muutokset

Start typing and press Enter to search