Mutkatonta isännöintiä

ja taloushallintaa

Oulun seudun isännöinti on Agendalle kodeista huolehtimista

Isännöinnin ei kuulu olla vain tilojen hallintaa. Meillä Agendalla isännöinti tarkoittaa ennen kaikkea kodeista huolehtimista. Ihmiset haluavat asioiden hoituvan kodeissaan vaivattomasti, ja me olemme pitämässä huolen, että näin tapahtuu.

Koti on rakas ja tärkeä turvasatama. Koti on useimmille meistä myös elämämme suurin sijoitus, ja sijoituksen arvon tulisi kasvaa tai vähintään säilyä samana. Me Agendalla pidämme huolen, että sijoituksesi on hyvissä käsissä.

Pelkkä tästä hetkestä huolehtiminen ei riitä. Me Agendassa pidämme katseen huomisessa. Haluamme huolehtia kodistasi niin, että siitä pääsevät nauttimaan myös tulevat sukupolvet.

Me tarjoamme juuri sinun tarpeitasi varten räätälöityä palvelua. Mikäli hoidatte isännöinnin tekniset palvelut muuta kautta, voi Agenda hoitaa pelkästään isännöinnin taloushallinnollisen puolen, kuten esimerkiksi kirjanpidon.

Päätoiminta-aluettamme on Oulu ja Oulun ympäristö. Meillä on ilo palvella asiakkaitamme kattavasti myös Lapin maakunnan alueella.

Asumisinfo-palvelu taloyhtiöille

Start typing and press Enter to search